sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Häähumua ja aaltojen pauhinaa

Keskiviikkona lähdettiin Sonjan kanssa kohti kaupunkia nimeltä Mampong Akuapem. Meille oli ihanasti järjestetty kyyti, eli pääsimme sinne House of Gracen koulubussin kuljettajan kyydissä. Meidän oli tarkoitus lähteä puoli yhdeksän, mutta pääsimme lähtemään ehkä kaksi tuntia myöhemmin (perus :D)

Mampongissa asumme koulun kampuksella. Koulussa on yli 400 oppilasta, aina alle 7-vuotiaista yli 20-vuotiasiin. Koulun alue on aika iso ja oppilaat, opettajat perheineen sekä rehtori perheineen asuvat koulun alueella. Mampong muuten ei ole iso paikka ollenkaan. Meille sanottiin, että se on kaupunki, mutta meidän silmissä se muistuttaa enemmän kylää.



Rehtori otti meidät vastaan ja esitteli hieman aluetta ja huoneemme. Tällä hetkellä meillä on yhteinen huone Sonjan kanssa ja viereisessä huoneessa on amerikkalainen vapaaehtoinen. Hänen kanssaan jaamme keittiön, kylpyhuoneen ja vessan. Meille kuitenkin valmistellaan omaa tilaa, jossa meillä olisi Sonjan kanssa omat huoneet ja muuten yhteinen tila.

Koulun aluetta. Ihmisten lisäksi täällä asuu myös kanoja,
kukkoja ja vuohia

Rehtori on oikein ystävällinen ja rento nainen. Hän sanoi meille heti, että voimme mennä kylään koska tahansa. Rehtorin perhekin on oikein mukava. Perheen luona asuu myös kaksi puolalaista vapaaehtoista (tässä käytän nimiä A ja N), jotka ovat kylläkin töissä eri koulussa. Heti ensimmäisenä iltana jutellessamme kävi ilmi, että rehtori ja puolalaiset ovat lähdössä Cape Coastiin perjantaina ja pääsisimme Sonjan kanssa mukaan näkemään paikan, sillä olimme ajatelleet että Cape Coast olisi kiva nähdä.

Torstaina meillä oli eka päivä koulussa, ja se olikin yhtä hulinaa, kun lapset pyöri meidän ympärillä ja yritti vuorotellen selittää jotain, mistä ei meinannut saada mitään selvää. Mutta ovat ne kyllä älyttömän suloisia, vaikka myös tosi villejä tapauksia.

Torstai-iltana meille selvisi puolalaisten kanssa jutellessamme, että rehtori on menossa Cape Coastiin, koska siellä on ghanalaiset häät(!) ja he ovat menossa sinne myös. Päätimme puolalaisten kanssa, että voisimme oikeastaan viettää Cape Coastilla koko viikonlopun.

Niin sitten lähdettiin kohti häitä Mampongin koulubussilla. Oli tosi outoa olla matkalla häihin, joista ei tuntisi sulhasta eikä morsianta. Matka kesti hikiset viisi tuntia, koska eksyimme muutaman kerran. Bussissa oli siis lisäksemme muitakin hääviereita, eikä kukaan tarkkaan tiennyt, missä häät ovat.

Lopulta pääsimme perille. Tulimme jonkun talolle (ilmeisesti sulhasen vanhempien) ja siellä oli muutamia ihmisiä, ja ajattelin että ompa pienet häät. No, saimme vettä, kookokset ja ruokaa. Kookoksen maito ei muuten ollut mun makuun. En tykkää kookoksesta silleen yleensä, ja maito ei maistunut kookokselta, mutta en oikein siltikään tykännyt siitä..

Ruokaaaa 

Ruoan jälkeen lähdimmekin bussilla kohti seuraavaa paikkaa. En ajatellut, että mitään ihmeellistä enää tapahtuisi, koska olimme missanneet perinteisen osuuden häistä. Tulimme bussilla seurakunnalle, joka muistutti paljon helluntaiseurakuntaa. (mulle tuli oikein kotoisa olo) Siellä olikin enemmän ihmisiä ja kunnon meiningit. Oli muutama ylistysbiisi, minkä jälkeen morsian saapui. Sitten vielä pari biisiä, minkä jälkeen oli saarna. Saarnan jälkeen tuli toinen mies puhumaan, ja hän myös vihki parin.





Vihkimisen jälkeen oli vielä ylistystä ja parista otettiin kuvia. Me mentiin kuviin, kun pyydettiin sulhasen kavereita, haha. Kuvien jälkeen pihalla oli vielä coctail-hetki, eli saatiin vähän ruokaa ja jotain jännää mehua tai vastaavaa. Sitten häät olivatkin jo ohi ja me suunnattiin taksille, koska piti löytää yöpymispaikka.

Meidän Puola-Suomi-tiimi

Toisen puolalaisen, A:n, ghanalainen kaveri oli auttamassa meitä. Hän pyysi omaa kaveriaan esittelemään meille yöpymispaikkoja. Matkalla katsomaan majapaikkaa näimme kaksi obronia ja ajatelimme, että heiltä voisi kysyä, missä he yöpyvät. Nuoret miehet olivat ruotsalaisia (mua huvitti tää sattuma), jotka ovat reppureissaamassa ympäriinsä Ghanaa tällä hetkellä. He sitten neuvoivat meidät majapaikkaan, jossa itse majoittuivat. Päätimme jäädä sinne ja istummekin iltaa uusien tuttaviemme kanssa.

Yövyimme siis ihan meren tuntumassa, niin että aaltojen pauhina kuului huoneeseen. Ranta on ihan lähellä ja se on paljon siistimpi kuin aikaisemmin kuvailemani Labadi beach.


Majapaikka

Cape Coast on aika mukavan oloinen rannikkokaupunki ja ranta on todella huumaava. Lauantaina otimme pari tuntia aurinkoa ruotsalaisten kanssa ja sen jälkeen menimme heidän kanssaan vielä syömään.




Etsimme ruokapaikkaa hetken ja kun sitten viimen päädyimme yhteen paikkaan, jouduimme odottamaan ruokaa kaksi tuntia, eikä se edes ollut kovin ihmeellistä. No, saimmepa syötyä. Ruoan jälkeen ruotsalaiset menevätkin nukkumaan, mutta me tytöt mentiin vielä istumaan iltaa ja pelattiin puolalaisten huippuhauskaa peliä nimeltä dobble. Sonja voitti viisi kierrosta peräkkäin (!) ja meitä kyllästytti hävitä, joten aateltiin pyytää joitain liittymään peliin. Lähellä istui pariskunta, jotka olivat jo katsoneet meidän tunteikasta pelaamista, ja he liittyvät joukkoon. Nainen oli kotoisin Tanskasta ja mies Isosta-Britanniasta.
Meillä oli oikein hauskaa pelatessa ja
pariskunta oli todella mukava. Tuli tavattua kivoja ihmisiä ja vietettyä kiva viikonloppu upeissa maisemissa.

Tänään tultiin takaisin Mampongin kukkuloille (matka kesti noin viisi tuntia ja vaihdoimme trotrota kaksi kertaa). Huomenna on taas uusi päivä koulussa.

<3: Silja

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Labadi beach

Kavimme maanantaina Kian, Siirin ja Sonjan kanssa katsastamassa Labadi beach -nimisen rannan. Oli kova hinku poolille tai rannalle ja paatimme suunnata mahdollisimman lahelle, joten Labadi beach vaikutti sopivalta vaihtoehdolta. Heitimme bikinit vaatteiden alle, pakkasimme pyyhkeen, hieman evasta, lukemista ja aurinkorasvaa.

Otimme taksin ja lahdimme kohti rantaa. Ensimmainen yllatys oli portilla, kun jouduimme maksamaan sisaanpaasymaksua viisi cedia. Ajattelin, etta taitaa olla melkoinen turistikohde. Todellisuus paljastui pian: ranta oli tyhja. Edessa nakyi vain roskaa. Rannalla oli joka puolella roskakasoja. Kasoissa oli kaikenlaista roskaa kengista kortsuihin.



Lahdimme kuitenkin kavelmaan rantaa pitkin, olimmehan maksaneet itsemme sisaan. Rantaa kavellessamme katselin vuoroin kaunista merta ja sen aaltoja, vuoroin toisella puolellani olevia kulahtaneita tuoleja ja paikallisia, jotka tulivat vuorotellen pyytamaan meita istumaan. Tuoleille istumisella olisi varmasti ollut oma hintansa. Totta puhuen, en olisi istunut hiekalle, enka tuolille. Rannalla oli todella vahan ihmisia, meidan lisaksemme vain pari valkoista. Muutama mies laski housut alas ja teki tarpeensa keskelle rantaa.




Vastaamme tuli myos todellinen showmies koiransa kanssa. Koira oli tavattoman suloinen ja todella pieni, ehka vain muutaman viikon ikainen. Koiraa kavi kylla saaliksi, koska mies juoksutti sita perassaan keskipaivan kuumassa auringossa. Vastaan tuli myos kaksi miesta hevosella, ja toinen kysyi, haluammeko ratsastaa. Paljonkohan se olisi mahtanut maksaa..

Jonkin aikaa kaveltyamme kaannyimme takaisin. Huomasimme miehia vetamassa koydella jotain aalloista. Kia kysyi, mita he tekevat ja he sanoivat kalastavansa. He siis vetivat merelta venetta, jolla oli verkot vesilla. Katselimme hetken heidan puuhiaan, mutta jatkoimme sitten matkaa. Toisessa suunnassa oli porukka, joka oli jo saanut veneen ja verkot rantaa. Ajattelimme kavella ohi, ja katsoa, millaisen saalin he saivat. Oli surullista huomata, etta verkot olivat taynna roskaa. Pulloja ja ties mita.

Labadi beach on ehka joskus ollut hieno paikka, sen voin kertoa. Nyt se muistutti aavemaista rantaa roskineen ja ransistyneine rakennuksineen. Meille sanottiin, etta keskiviikkoisin siella olisi paljon porukkaa Reggae bileissa, mutta kuka tietaa.. Luulen, etta meita ei enaa nahda surullisella Labadi beachilla.

<3: Silja

tiistai 20. syyskuuta 2016

Akwaaba!

Viime postauksessa tuli lyhyesti kuulumisia, mutta nyt ajattelin kertoa vahan enemman ekoista tunnelmista kun saavuimme Ghanaan.

Ekana tuntui ilma. Kosteahko ja kuuma. Astuttiin ulos koneesta ja odotettiin, etta lentokentan bussi tulisi uudestaan hakemaan koneesta tulleita matkustajia kohti kenttaa. Oli hammentynyt fiilis. Ei oikein tiennyt mita tehda. Yritin pitaa tavaroista huolta ja selviytya Jussin ja Maijan mukana sisatiloihin.

"Kuulustelu" jannitti. Ensin tarkastettiin passi ja sitten keltakuumetodistus. Siita siirryimme odottamaan viisumin tarkastusta ja tiesimme, etta siina meilta ehka kyseltaisiin muutamia kysymyksia. Virkailija kysyi muun muassa, olenko ensi kertaa maassa ja kauanko aion viipya. Viisumi tarkastettiin, otettiin kuva ja molemmista kasista sormenjaljet. Virkailija vaikutti tiukalta, mutta ei onneksi alkanut kysella sen kummempia. Sain 60 paivaa maassaoleskeluun, vaikka viisumi oli jo myonnetty 90 paivalle. Tama oli meilla kuitenkin tiedossa, mutta silti kaytanto ihmetyttaa.

Kaikki laukut tulivat ja lahdimme kohti ulko-ovea ja auringon paistetta. Sonja, Kia ja Joe olivat meita vastassa. Joe on Accran kodissamme tavallaan talonmiehena ja on myos ihanasti ollut meilla apuna kaikessa. Oli mukavaa, kun meita oltiin vastassa. Tuli turvallinen olo. Otimme kaksi taksia ja lahdimme kohti valiaikaista kotia.

Matkalla kohti väliaikaista kotia

Accran kotimme on asuinalueella nimelta Asylum Down. Alue ei ole slummi, mutta ei aivan rikkaimmastakaan paasta, ja se on myos yksi vanhimmista alueista Accrassa. Mukavan oloista seutua ja paivasaikaan melko rauhallista ja turvallista aluetta.

Kotona meita odotti loput tytoista: Rosa, Vilma ja Siiri. Kia, Rosa, Vilma ja Siiri ovat helsinkilaisia opiskelijoita, joiden kanssa asumme Accrassa olo aikanamme. Kaikki toivottivat meidat tervetulleiksi ja olivat innostuneen oloisia, kun porukka kasvoi kolmella vasyneella matkaajalla. Akwaaba! (=tervetuloa)

Hetken levattyamme lahdimme syomaan. Tuntui todella epatodelliselta kavella Ghanan katuja. Aivan kuin olisi nahnyt unta, vaikka tiesi, etta se on totta. Kuulostaa varmaan hassulta ja vaikea sita on selittaakin.

Menimme syomaan Yokosiin, joka oli muodostunut jo melkein kantapaikaksi muille. Ravintola on intialaisen tapainen ruokapaikka, joka on hinta-laatu-suhteeltaan mainio paikka. Maistoin butter chickenia ja riisia, mika maistuikin oikein hyvin, kun oli syonyt lentokoneessa viimeksi.

Ruoan jalkeen suuntasimme nukkumaan moskiittoverkkojen alle. Olimme saapuneet Ghanaan. Siina olikin tapahtumia tarpeeksi yhdelle paivalle.



<3: Silja

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Obroni, obroni

Nyt on kolmas päivä Ghanan auringon alla ja pakko sanoa että on kuuma! Suihku löytyy ja siitä tulee ihanan viileää vettä. Se ei kuitenkaan helpota kovinkaan pitkäksi aikaa, koska suihkun jälkeen on taas kohta hirveä hiki.

Ghana muuten vaikuttaa todella ihanalta paikalta. Meillä on täällä mukava asunto, jossa asuu yhteensä kahdeksan vaihtaria tällä hetkellä. Keskiviikkona lähdemme Sonjan kanssa kohti maaseutua ja Mampongia.


Kotikatu
Kävimme eilen ostamassa nettiä puhelimeen, ja se riittää ehkä muutaman päivän, jos käyttää suhteellisen säästeliäästi. Sitten pitää käydä ostamassa lisää. Vaihdoimme myös rahaa. Rahayksikkö täällä on cedi ja 20 cediä on noin 4,50 euroa.

Ihmiset vaikuttavat mukavilta. Kaupungilla kävellessä meidät kyllä huomataan ja usein meille huudetaan "obroni", mikä tarkoittaa valkoihoista.

Tässä tälläsiä vähä sekavia kuulumisia. Kohta kohti ostoskeskusta!

<3: Silja



maanantai 12. syyskuuta 2016

Kuumotusta

Heräsin joskus ennen kuutta, enkä saanut nukuttua kun alkoi kaikki vaihto jutut pyörimään päässä.  Päätin sitten alkaa väsäämään blogia (mikä onkin jotenkin epäselvempää mitä luulin).

Oon torstaina (!!) lähdössä kohti kaukaista Ghanaa. Kaukaista sen takia, että koko lähtö ja siellä oleminen on tähän asti tuntunut tosi kaukaiselta ja epätodelliseltakin. Vaikka tässä koko ajan on pitänyt valmistella yhtä sun toista, niin ei sitä vaan pysty käsittämään, että kohta oon oikeesti siellä. Kaukainen senkin takia, ettei se ihan tuossa nurkan takana ole..

Opiskelen Turussa ja tarkotus olis sitten tulevaisuudessa tulkata suomalaisen viittomakielen ja suomen välillä. Jo koulun alussa meille kerrottiin vaihto mahdollisuudesta, mutta en silloin kiinnittänyt asiaan mitään huomioo. Myöhemmin, kun kuuli enemmän kohdemaista, alkoi Ghana kiinnostaa hieman muita enemmän. En kuitenkaan ajatellut, että lähtisin vaihtoon. Lopullisen päätöksen tein oikeastaan vasta vähän ennen hakuajan loppumista. En oikestaan edes tiedä, mikä sai mut kääntymään siihen, että haluankin lähteä..

En oo hirveesti matkustellut ja muutenkin tykkään sellasesta melko rauhallisesta ja varmasta elämästä. Haluan suunnitella elämääni ja asioita, haluan olla ajoissa paikalla, enkä oikein viihdy sellasessa epätietoisuudessa. Tää vaihto tulee siis olemaan todellinen koulu, sen lisäksi että on melkoinen kokemus. 

Miksi sitten Ghana? Tätä multa on monta kertaa kysytty. Suurin syy on se, että vaihto Ghanassa poikkeaa tavallisesta vaihdosta. Ei opiskella siellä, vaan ollaan kahdessa eri kuurojen koulussa apuna. Tehdään siis sitä, missä apua tarvitaan ja ollaan mukana tuntien vetämisessä. Meitä lähtee yhteensä neljä samalta luokalta, mutta ollaan kouluissa pareittain ja vaihdetaan paikkoja puolessa välissä vaihtoa.

Ghana senkin takia, että se eroaa niin paljon Suomesta. Nyt kun kerran vaihtoon lähdetään, niin otetaan sitten kunnon ero tuttuun ja turvalliseen :D Muutenkin Afrikka on jotenkin aina maanosana kiehtonut ja olen (puolisalaa) haaveillut, että pääsisin vielä käymään jossain Afrikan maassa. 

Nyt alkaa olemaan viimeiset hetket Suomessa ennen lähtöä ja se kuumottaa. Oon aika kova stressaamaan ja huolehtimaan (monesti turhaankin), mutta tän suhteen oon pysynyt ihmeellisen rauhallisena. Oikeastaan nyt vasta tällä viikolla oon alkanut jännittämään lähtöä ja miettimään sitä silleen todenteolla. Onneks mulla ei kuitenkaan oo mitään pelättävää, koska tiedän, että Jumala pitää huolta hulluistaan.

Lähtö muuttuu koko ajan todellisemmaksi, vaikka se vieläkin tuntuu aika kaukaiselta.. Todellisuus iskee ehkä torstaina matkalla Ruotsiin. Tai ehkä se iskee perjantaina aamulla, kun lähdetään Ruotsin lentokentältä. Tai ehkä vasta sitten, kun ensi perjantaina astutaan ulos lentokoneesta ja Ghana ottaa meidät vastaan lämpimästi syleillen.

<3: Silja