House of Grace

Torstaina oli viimeinen työpäivä House of Gracessa. Aika hurahti niin nopeasti, ettei ehtinyt kirjoitella kuulumisia siinä työpäivien päätteksi ja väsymys painoi myös aika kovaa, joten ei oikein ollut energiaakaan kirjoitella. Tässä siis seuraavaksi kuulumisia koulusta.

House of Grace on paljon pienempi koulu kuin Mampongin Demonstration school for the deaf. Tunnelma gracella on ehkä jollain tavalla hieman tiiviimpi ja kotoisempi, koska koululla on pieni piha ja yksi koulurakennus, jonka ympärillä kaikki tapahtuu. Nyt pihaan ollaan rakennettu toista taloa, jossa mekin pidettiin tunteja. Se on käyttökelpoinen, vaikkakin vielä kesken.

Tie koululle

Mentiin Sonjan kanssa joka aamu kouluun koulubussilla. Koulu sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä meidän asuinseuduilta. Koulubussilla matka kesti kuitenkin kauemmin, koska bussi kiertää keräämässä lapsia pienempien teiden varsilta. Paluumatkassa saattoi kestää jopa yli kaksi tuntia, mutta ekan viikon jälkeen päätettiin mennä kotiin päin trotrolla, joten päästiin vähän nopeammin.

Koulubussissa oli ihan oma tunnelmansa

Maija ja Jussi oli ennen meitä opettanut yhtä luokkaa ja me jatkettiin samaa hommaa, kun vaihdettiin kouluja. Alun perin ei ollut tarkoituksena, että opetetaan, mutta näin jälkeen päin ajateltuna tuntuu siltä, että sekin oli hyvä kokea. Ei opetettu kaikkia aineita, esimerkiksi viittomakielen ja englannin hoitivat muut. Saatiin myös yleensä tukea ja apua muilta opettajilta, kun sitä pyydettiin, ettei meitä ihan oman onnemme nojaan jätetty.

Välillä päivät tuntui tosi raskailta, kun omat riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteet puski päälle. Oli kuitenkin  ihmeellistä tajuta se, että ollaan opittu ghanalaista viittomakieltä vasta pari kuukautta ja pystyttiin kommunikoimaan ja kertomaan asioita lapsille heidän omalla äidinkielellään.

On pakko myöntää, että usein oma kärsivällisyys ja voimavarat oli koetuksella. Siitä huolimatta oli ihana huomata, kuinka alun temppuilujen jälkeen lapset alkoi paremmin totella ja uskon, että saatiin luotua yhteys meidän luokan kanssa. Etenkin paria lasta meidän luokalta jää tosi kova ikävä, ja kaikissa oli tietenkin omat hauskat (ja vähemmän hauskat) puolensa. Parhaita hetkiä oli, kun tuntui siltä, että joku lapsista oppi jotain tai kun huomasi, että lapset osallistui tuntiin ja pystyttiin keskustelemaan. Näitä hetkiä ei ollut hirveän montaa, joten sitä rakkaampina ne jää mieleen.

<3

Olisi ollut kiva nähdä, miten kukin meidän luokalta oppii uutta ja kehittyy, mut kaiken pitää loppua aikanaan. Nyt me levätään ja lomaillaan, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

<3: Silja