Turvallinen, turvallisempi, Ghana?

Heräsin joskus ennen kuutta, enkä saanut nukuttua kun alkoi kaikki vaihto jutut pyörimään päässä. Näin kirjoitin ihan ekassa postauksessa. Tänään heräsin taas ennen kuutta, koska alkoi kaikki paluu-asiat pyörimään päässä. Alkaa olla jollain tavalla levoton olo. Varmaan jotenkin alitajuisesti jännitän Suomeen palaamista.

On tosi outoa ajatella, että voin tulevaisuudessa kertoa ihmisille asuneeni kolme kuukautta Ghanassa. Tiedän, että oon lähdössä, mutta en kuitenkaan tiedä. Tiedän, että oon oppinut täällä paljon, mutta nyt olis vaikeeta mainita yhtäkään asiaa. Tiedän, että jään kaipaamaan täältä monia asioita, mutta nekin valkenee ehkä lopulta vasta Suomessa.

Vaikka Ghanassa on monet asiat eri tavalla kuin Suomessa ja täällä oli oltava hetki, ennen kuin pystyin kotoutumaan, niin väittäisin kuitenkin, ettei mulle tullut kunnollista kulttuurishokkia. Tai en tiedä, mikä mahdetaan laskea kulttuurishokiksi, mutta en koe, että mulle olis tullut sellaista. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että palaaminen on paljon vaikeampaa. Monesti sitä kuulee sanottavankin, että paluushokki on se pahempi.

Jotenkin yllätyin siitä, kuinka helppoa täällä asuminen loppujen lopuksi on. Totta kai on selvää, että me ollaan asuttu täällä "parempiosaisina". Ei ehkä olla nähty sitä elämää, jota suurin osa ghanalaisista elää. Juteltiin Sonjan kanssa kerran erään paikallisen kanssa, ja hän meille kertoikin siitä, kuinka väärä kuva saattaa tulla, jos vain oleilee Accrassa jossain paremmilla alueilla. Ei normaaliväestöllä ole varaa hienoon taloon tai autoon, ne on ne hyvätuloiset. Olisi ollut hyvä käydä jossain, missä olisi nähnyt vielä enemmän sitä todellista köyhyyttä. Ihan senkin vuoksi, ettei itse eläisi missään harhakuvassa.

Vaikka ihmisillä ei täällä välttämättä mene taloudellisesti yhtä hyvin kuin Suomessa, silti on asioita, joista ei tingitä. Yksi niistä on auttavaisuus. Ensin suhtauduin melko epäluuloisesti jokaiseen, joka tuli auttamaan. Ajattelin, että noniin, nyt se varmaan yrittää varastaa meiltä jotain tai sitten se haluaa vain hyötyä meistä, koska ollaan valkoisia. Mutta onneksi oon ihminen ja usein väärässä.

Ollaan kohdattu täällä monta kertaa puhdasta ystävällisyyttä ja ihanaa avuliaisuutta. Ollaan välillä oltu hukassa tai epävarmoja siitä, mihin trotroon pitäis nousta tai mistä sitä Mtn:ää saikaan ostettua ja aina on löytynyt joku auttamaan. Suomessa en muista kohdanneeni moista montaakaan kertaa. Taitaa olla yhden käden sormissa ne kerrat. Totta kai, aina pitää olla varuillaan ja muistaa järjen käyttö, kyllä täältä niitäkin löytyy, jotka on rahan perässä. Mutta sen olen huomannut, että ghanalaiset on todella auttavaisia, joskus myös ärsyttävyyteen asti, hehe. Tulevaisuudessa kyselen varmasti enemmän apua Suomessakin kadulla liikkuessani, jos en esimerkiksi löydä jotain paikkaa. Ehkä jopa ärsyttävyyteen asti.

Yksi asia, joka myös tulee olemaan ihan eri lailla Suomessa on kadulla käveleminen. Ihan sen takia, että Suomessa kadut ei ole yhtä täynnä ihmisiä. Siksi, että Suomessa ei soi musiikki kaduilla kävellessä. Siksi, että Suomessa olen yksi obroni muiden joukossa. Täällä on kyllä saanut tottua jatkuvaan huomioon. Olisi hauska tietää, montako kertaa olen reissun aikana kuullut sanan obroni. Tai montako kertaa mua on sihistetty tulemaan katsomaan jotain myytäviä tavaroita. Sitäkin on kuultu, että haluan valkoisen vaimon, kumpi teistä olis vapaana. Huomiota oon saanut miehiltä varmaan enemmän kuin koko tähän astisen elämäni aikana. Yleensä se huomio on ihan asiallista, sanallista kiinnostuksen osoitusta. Kerran sattui vaan niin, että nojailin trotrossa ikkuna-aukoon ja joku mies käveli ikkunan luo ja ihan yllättäen puristi mua tissistä. Se oli ehkä se mun kulttuurishokki.

Yleisesti ottaen täällä on turvallista liikkua valoisaan aikaan. Pimeällä en ihan heti lähtis yksin minnekkään. Totta kai tavaroista kannattaa pitää enemmän huolta kuin Suomessa, mutta olin ihan yllättynyt siitä, kuinka turvalliseksi oon oloni tuntenut. Marketeilla ja muissa ihmisvilinöissä kannattaa tietty pitää laukusta kiinni koko ajan ja pimeän tultua välttää tiettyjä alueita. Mutta kertaakaan ei ole tullut tilannetta, että tuntisin oloni uhatuksi. Sekin voi olla, että olen sattunut liikkumaan hyvissä paikoissa ja hyvään aikaan. Yksi vapaaehtoinen täältä kertoi, että häneltä on varastettu parikin kertaa laukusta tavaraa Kaneshissa. Meitäkin varoiteltiin Kaneshista, mutta säästyttiin varkailta.

Tuskin meidänkään kodissa ihan turhaan on tälläiset turvatoimet

Ennen lähtöä eräs ihminen sanoi mulle, että varaudu siihen, että sun sydän jää Afrikkaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tänne tosiaan jää iso osa sydämestä. Kohta elän Suomessa sitä tavallista samaa elämää, jota elin ennen tänne tuloa. Mutta oon elänyt täällä hetken. Oon varmasti kasvanut ihmisenä, oppinut uutta ja saanut pitkäaikaisia ystäviä. Täällä on paljon hyvää, paljon ihania ihmisiä ja asioita, joita jään kaipaamaan niin paljon, että mun on suorastaan pakko tulla vielä takaisin.

<3: Silja